Biografia

Tommi Hyytinen (s. 1977) on suomalainen käyrätorvisolisti, kamarimuusikko ja pedagogi. Hän on ikäpolvensa monipuolisimpia käyrätorvensoittajia. Hän on erikoistunut sekä uuden musiikin esittämiseen että periodi-instrumenttien soittoon.

Hyytinen työskentelee Radion sinfoniaorkesterissa käyrätorvensoittajana ja Taideyliopiston Sibelius-Akatemiassa käyrätorven- ja luonnontorvensoitonopettajana. Lisäksi hän on Suomalaisen barokkiorkesterin jäsen. Hän on opiskellut Sibelius-Akatemiassa, Universtät für Musik und Darstellende Kunst Wienissä ja Universität Mozarteum Salzburgissa. Hyytinen valmistui musiikin tohtoriksi Sibelius-Akatemiasta 2009. Taiteellisen tohtorintutkinnon aiheena hänellä oli romantiikan ajan käyrätorvimusiikki. Tohtorintutkinnon konserttisarjassa hän soitti 1800-luvun periodi-instrumentteja: luonnontorvea, ranskantorvea, saksantorvea ja wienintorvea.

Aktiivisesti kamarimusiikkia soittava Hyytinen on mm. Arktinen Hysteria -kvintetin, The Golden Horns -kvartetin, Helsinki Brass Quartetin, Zetes-periodipuhallinkvintetin ja periodivaskikvintetti Raikun perustajajäsen. Hän on esiintynyt kamarimuusikkona lukuisilla festivaaleilla kotimaassa ja ulkomailla. Hyytinen toimii aktiivisesti uuden musiikin kentällä ja on kantaesittänyt lukuisia teoksia käyrätorvelle, kuten Atso Almilan, Tomi Räisäsen, Olli Virtaperkon, Uljas Pulkkisin ja Kai Niemisen käyrätorvikonsertot sekä Matthew Whittallin Northlands, Album for horn and strings -teoksen. Hyytinen on julkaissut kolme erinomaisia arvosteluja saanutta soololevyä Pilfink -levymerkillä. Alba Recordsin Northlands-levy, jossa Hyytinen soittaa teoksen Rso:n ja kapellimestari Nils Schweckendiekin kanssa, valittiin Yle:n Vuoden levyksi 2017.

Hyytinen on kysytty pedagogi ja luennoitsija sekä Suomessa että ulkomailla. Hän on pitänyt mestarikursseja mm. Hannoverin ja Freiburgin musiikkikorkeakouluissa, Manchesterin Royal Northern College of Music:ssä, Liettuan musiikkiakatemiassa ja Universität Mozarteum Salzburgissa. Muusikon työnsä lisäksi Hyytinen on kouluttautunut Somatic Pilates -ohjaajaksi. Hän on erikoistunut muusikoiden kehon käytön ohjaamiseen. Hyytisen kirjoittama käyrätorvimetodi "Soiton ydin" julkaistiin 2016. Kaikille muusikoille suunnattu "Soiva keho" julkaistiin 2018. Käyrätorvimetodin englanninkielinen versio "Playing from the Core" julkaistiin 2021. Vuosina 2022-23 Hyytinen oli International Horn Societyn Advisory Councilin jäsen.

Solistinen ohjelmisto:

Matthew Whittall: Northlands, Album for Horn and Strings (2010)

Kai Nieminen: To Touch Upon Other Times, Concerto for Horn, Harp and Strings (2010)

Atso Almila: Horn Concerto (2013), käyrätorvelle ja sinfoniaorkesterille

Tomi Räisänen: Smash!t, Concerto for Solo Horn, Ensemble, Tape and Video (2016)

Olli Virtaperko: Moiré, Concerto for Natural Horn and Baroque Orchestra (2020)

Olli Virtaperko: Moiré, Concerto for Natural Horn and Chamber Orchestra (2021/2020)

Uljas Pulkkis: Sonority, Concerto for Horn and Wind Orchestra (2021)

Yhtyeet:

Arktinen Hysteria
The Golden Horns
Helsinki Brass Quartet
Periodivaskikvintetti Raiku
Periodipuhallinkvintetti Zetes
Solistiseitsikko Imperial

Soiton ydin

Tilaa tästä!

Soiva keho on uudenlainen menetelmä kaikille muusikoille kehon ja mielen harjoitteluun. (Soiton ydin on metodi erityisesti käyrätorvensoittajille.)

Tommi Hyytinen tuo soitto- ja lauluharjoitteluun uusia näkökulmia ottamalla kehon ja mielen monipuoliseen tarkasteluun. Keho voidaan nähdä muusikon pääasiallisena instrumenttina, joten tämä instrumentti täytyy oppia tuntemaan tarkasti. Hyvän kehotuntemuksen myötä monet musiikilliset ja tekniset haasteet tulevat helpommin voitettaviksi.

Esiintymisvalmentautumiseen ja esiintymisjännitykseen Hyytinen antaa myös paljon tietoa. Esimerkiksi stressin ja jännittämisen fysiologian ymmärtäminen auttaa hyväksymään jännittämisen luonnollisena olotilana. Erilaisilla fyysisillä ja mentaalisilla harjoituksilla jännittämistä voi kuitenkin oppia hallitsemaan siten, että siitä tulee soittoa ja suoritusta parantava tekijä, ei lamaannuttava.

Asiatiedon ja erilaisten fyysisten harjoitussarjojen lisäksi kirjassa on paljon havainnollistavia kuvia. Soiva keho auttaa oivaltamaan tiedon, harjoitusten ja esimerkkien kautta miten jokainen voi parantaa omassa soitossa tai laulussa ilmeneviä puutteita tai haasteita. Kirja soveltuu ammattimuusikoille ja musiikin opiskelijoille, soiton- ja laulunopettajille, puhetyöläisille, ammattiesiintyjille ja musiikin harrastajille.

”Tommi osoittaa näin hyödyn, joka saadaan kehon harjoituksista sekä mentaaliharjoituksista esiintymiseen valmistauduttaessa. Hän jakaa tietonsa niin auliisti, että epäilemättä kaikki esiintyvät taiteilijat, erityisesti vaski- ja puupuhaltimien soittajat samoin kuin laulajat hyötyvät suunnattomasti kirjan lukemisesta”

— RadovanVlatković

 

Levyt

Tired Light

http://www.pilfink.fi/app/shop/one/-/id/155

Tired Light – 21st Century Finnish Music for Horn

1. Johanna Eränkö (1981-): Tired Light for horn and piano (2010/2012)
2. Johanna Eränkö (1981-): FINITE for solo horn (2011)
3. Matthew Whittall (1975-): Points of Attraction for horn, violin and piano (2007)
4. Kai Nieminen (1953-): Elegy for horn and harp (2014)
5. Tommi Hyytinen (1977-): Streaming for horn and piano (2009)
6. Tomi Räisänen (1976-): Väki for solo horn & tape (2013)
7. Kai Nieminen (1953-): Hymnos II for solo horn (2008)
8. Kai Nieminen (1953-): Ancient Songs… (Dreaming of Queen of Sheba) for horn and piano (2008)
9. Tommi Hyytinen (1977-): Restless Longing for horn and harp (2008)

Tommi Hyytinen, horn
Päivi Severeide, harp
Pasi Eerikäinen, violin
Tuomas Turriago, piano
Emil Holmström, piano

Reflections of Light

http://www.pilfink.fi/app/shop/one/-/id/1

Reflections of Light – Finnish solo and duo pieces for horn 1976-2006

Perttu Haapanen (1972- )
1. Prism, for solo horn (2003-06)

Harri Wessman (1949-)
Sonata for French Horn and Piano
2. I. Adagio
3. II. Allegro

Eero Hämeenniemi (1951-)
4. Aria, for solo horn (1978)

Olli Kortekangas (1955-)
5. Threnody, for horn and piano (1977)

Eero Hämeenniemi (1951-)
6. Eroico – Meditativo – Pensieroso, for solo horn (2001)

Juho Kangas (1976-)
7. Duo kahdelle käyrätorvelle (2005-06)

Lauri Kilpiö (1974-)
8. Black Joy, for solo horn (1999)

Tommi Hyytinen (1977-)
9. Utu, for two horns (2006)

Usko Meriläinen (1930-2004)
10. Grandfather Benno’s Night Music, for solo horn (1976)

Tommi Hyytinen, horn
Tero Toivonen, horn
Tiina Laitila, piano

Mental Folk

http://www.pilfink.fi/app/shop/one/-/id/93

Mental Folk

  1. Swedish Suite, arr. Jukka Harju
  2. Bulgarian Suite, arr. Tuomo Eerikäinen
  3. Finnish Suite, arr. The Golden Horns
  4. Georgian Suite, arr. Matthew Whittall

The Golden Horns

Tuomo Eerikäinen, Jukka Harju, Tommi Hyytinen and Tero Toivonen

Steps to the Past

http://www.pilfink.fi/app/shop/one/-/id/95

Steps To The Past – The Horn of the Romantic Era

(Pieces played with natural horn, French horn, German horn and Vienna horn)
Louis-François Dauprat (1781–1868): Sonate en Fa Majeur pour Cor et Harpe
1.I Allegro con moto
2.II Andante

Charles Gounod (1818–1893): 6 pièces mélodiques originales
3.I Larghetto
4.V Andante

Emmanuel Chabrier (1841-1894):
5. Larghetto

Carl Reinecke (1824–1910):
6. Notturno op. 112

Alexander Glazunov (1865–1936):
7. Rêverieop. 24

Franz Strauss (1822-1905):
8. Nocturno op. 7

Nikolai Rimsky-Korsakov (1844–1908): Two duets
9. I Vivace
10. II Allegretto Scherzando

Nikolai Rimsky-Korsakov (1844–1908):
11. Notturno for four horns

Tommi Hyytinen, Natural horn, French horn, German horn and Vienna horn
Tiina Korhonen, Piano
Päivi Severeide, Harp
Tuomo Eerikäinen, Vienna horn

The Golden Horns: Tommi Hyytinen, Tero Toivonen, Jukka Harju and Tuomo
Eerikäinen, Vienna horns

H.B.Q.

http://www.editiontroy.com/apps/webstore/products/show/2402071

H.B.Q. – Finnish Music for Brass Quintet

Jukka Linkola: Psalm (1995)

Timo Forsström: Majakkasaari (1991/2006)

Kai Nieminen: Atonáli (2008)

Tomi Räisänen: Ludi caeli (2010)

I. Praeambulum durum

II. Interludium intimum

III. Postludium profundum

Jukka Viitasaari: Strange Dreams (2009)

I. House on the Hill

II. Dream on!

III. Thunder in the East

Tommi Hyytinen: Sydänmailla (2010)

Miika Jämsä: Plagio (2006)

Tommi Hyytinen: Bounce (2007)

Tommi Hyytinen: Dr. TuRn (2008)

Oskar Merikanto: Soi vienosti murheeni soitto

Trad: Taivas on sininen ja valkoinen

Trad: Yksi ruusu on kasvanut laaksossa

Janne Ovaskainen: High Tech (2007)

Helsinki Brass Quintet

Janne Ovaskainen, trumpet
Ilkka Helanterä, trumpet
Tommi Hyytinen, horn
Sami Ruusuvuori, trombone
Miika Jämsä, tuba
Mikael Seire, drums

Joulun kellot

http://www.editiontroy.com/apps/webstore/products/show/3425971

Jorma Hynninen, one of the greatest Finnish opera singers, with the Helsinki Brass Quartet (HBQ) perform a selection of most beloved Christmas songs from Finland and elsewhere.

Jorma Hynninen, baritone

Helsinki Brass Quartet

Janne Ovaskainen, trumpet
Tommi Hyytinen, horn
Sami Ruusuvuori, trombone
Miika Jämsä, tuba

Arctic Hysteria

http://www.alba.fi/kauppa/tuotteet/4719

Atso Almila (1953-): Wind Quintet 2 Arctic Hysteria (2006)

P.H.Nordgren (1944-2008):

The Good Samaritan Op. 141 (2007)

Wind Quintet No. 2 Op. 22 (1975)

Joonas Kokkonen (1921-1996): Wind Quintet (1973)

Arktinen Hysteria

Matti Närhinsalo, flute
Anni Haapaniemi, oboe
Christoffer Sundqvist, clarinet
Tommi Hyytinen, horn
Ann-Louise Wägar, bassoon

Jean Sibelius - Complete Works for Brass Septet

http://www.pilfink.fi/app/shop/one/-/id/151

Jean Sibelius (1865-1957)
Complete Works for Brass Septet

1. Overture in F minor
2. Allegro
3. Andantino
4. Minuet
5. Prelude
6. Tiera
7. War song of Tyrtaeus
8. March of the Finnish Jaeger Battalion

Solistiseitsikko Imperial
The Brass Septet Imperial

Harjanne, Jouko / Es-kornetti
Rautakoski Jorma / B-kornetti
Saarinen, Miikka / B-kornetti
Hyytinen, Tommi / alttotorvi
Ruusuvuori, Sami / tenoritorvi
Remell, Matts / baritonitorvi
Lidsle, Harri / tuuba

Punaiset ja valkoiset laulut

SOLISTISEITSIKKO IMPERIAL
PUNAISET JA VALKOISET LAULUT

http://www.pilfink.fi/app/shop/one/-/id/142
1.Trad: Oi kallis Suomenmaa, arr. A. Lybäck
2.Toivo Kuula (1883-1918): Nuijamiesten marssi, arr. A. Lybäck
3. Oskar Merikanto (1868-1924): Työväen marssi, arr. A. Lybäck
4. Pierre De Geyter (1848-1932): Kansainvälinen, arr. S. B. Lundelin
5. Axel von Kothen (1871-1927): Hymni, arr. A. Lybäck
6. Robert Kajanus (1856-1933): Sotamarssi, arr. A. Lybäck
7.Vasili Agapkin (1884-1964): Vapaa Venäjä (Slaavilaisnaisen jäähyväiset), arr. H. Raijas
8.Trad: Siirtolaismarssi, arr. A. Rope
9. Fredrik Pacius (1809-1891): Suomen laulu, arr. H. Fransman/Imperial
10. Armas Järnefelt (1869-1958): Topografikunnan marssi
11. Semjon Tshernetski (1881-1950): Elomme päivät, arr. K. Könni
11. Hannes Konno (1892-1942): Jää hyvästi isänmaa (Taistojen tiellä), arr. A. Lybäck
12.Trad: Narvan marssi, arr. A. Lybäck
13. Jean Sibelius (1865-1957): Jääkärimarssi, arr. S. Ruusuvuori
14. Trad: Punakaartin marssi, arr. H. Raijas
15. Stanislaw Magierski (1904-1957): Partisaanivalssi, arr. H. Anttiroiko
16. Karl Collan (1828-1871): Vaasan marssi, arr. A. Lybäck
17. Sam Sihvo (1892-1927): Muistoja Pohjolasta, arr. K. Könni
18. Trad: Venäläinen surumarssi (Vallankumouslaulu), arr. R. Ampuja
19. Trad: Barrikadimarssi, arr. H. Raijas
20. Fredrik Pacius (1809-1891): Sotilaspoika, arr. K. Könni
21. Oskar Merikanto (1868-1924): Nälkämaan laulu, arr. H. Anttiroiko
22. Anon: Suomalaisen ratsuväen marssi (Hakkapeliittojen marssi), arr. A. Lybäck
23. Trad: Elämää juoksuhaudoissa, arr. H. Fransman

Solistiseitsikko Imperial
Jouko Harjanne kornetti
Jorma Rautakoski, kornetti
Miikka Saarinen, kornetti
Tommi Hyytinen, alttotorvi
Sami Ruusuvuori, tenoritorvi
Matts Remell, baritonitorvi
Harri Lidsle, tuuba

Lyömäsoittimet
Casper Lidsle, Tuomas Siddall

Media

 

Ota yhteyttä

Keikat & konsertit

tai 

Yksityistunnit & Soiva keho -koulutukset

(live tai online)

Ota yhteyttä: tommi.hyytinen@gmail.com